Hannan uratarina – Mutkien kautta matkaoppaaksi Espanjaan

Opiskelin Savoniassa matkailupuolen restonomiksi ja suoritin samalla avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden perusteet, jotka sain hyväksiluettua restonomin opintojeni valinnaisiin kursseihin.

Työmaailmaan pääsin sisään jo opintojeni aikana. Savonia järjesti meille opiskelijoille rekrytointitilaisuuden, jossa eri yritykset esittelivät meille toimintaansa. Verkostoiduin siellä Original Sokos Hotel Puijonsarven vuoropäällikön kanssa. Tilaisuuden jälkeen lähetin hänelle työhakemukseni ja parin viikon jälkeen aloitinkin työt tarjoilijana Puijonsarvessa.

Jo koulussa meille sanottiin, että restonomin tutkinnosta on paljon hyötyä sen moninaissuuden vuoksi, emmekä tule valmistumaan vain yhteen työtehtävään kuten monella muulla alalla.

Tykkään työssäni erityisen paljon siitä, että saan tehdä monipuolisesti töitä eri osastoilla. Pääpaikkani on Ravintola Ehta, joka on hieman rennompi burgereihin suuntautuva paikka, mutta teen myös töitä Frans & Sophiessa, joka puolestaan on ranskalainen bistro. Näiden lisäksi työskentelen hotellin aamiaisella, sekä kokous- ja juhlapuolella. Nyt koronan myötä olen päässyt tutustumaan myös kaupan alaan ja käyn viikoittain töissä myös Prismassa.

Ravintolassa somevastaavana

Valmistumisen myötä olen saanut enemmän vastuuta töissä. Olen Ehtan yksi vuorovastaavista sekä toimin myös yhtenä somevastaavana.

Restonomin tutkinnossa puhuttiin hyvin paljon kansainvälisyydestä, ja osan kursseistamme suoritimmekin englanniksi. Sain tästä varmuutta, että pärjään työssäni hyvin englanniksi. Minua on aina kiinnostanut kansainvälisyys ja työ ihmisten parissa. Siinäkin mielessä olen tykännyt olla töissä hotellissa, jossa tapaan jatkuvasti uusia ihmisiä, myös kansainvälisellä tasolla.

Savoniasta valmistuttuani lähdin Espanjaan kuukaudeksi opiskelemaan matkaoppaaksi ja nyt olen saanut työpaikan TUI:lta, ja lähdössä tilanteen salliessa lastenoppaaksi seuraavalle kaudelle.

Opiskelijana kannattaa ehdottomasti hyödyntää kaikki mahdollisuudet verkostoitua ja opiskella sitä mikä kiinnostaa, vaikka se vaatisikin siinä vaiheessa vähän enemmän panostusta. Myös kaikki koulutukseen sisältyvät projektit kannattaa hyödyntää ja siinä mielessä haastaa itseään erilaisissa tehtävissä.

Koulun kautta on mahdollisuus kokeilla paljon erilaisia työtehtäviä, joista voi löytyä myös yllättäviä kiinnostuksen kohteita.

Hanna Montonen

Hanna Montonen katsoo kameraan lähikuvassa ja hymyilee.

Opiskelijana kannattaa ehdottomasti hyödyntää kaikki mahdollisuudet verkostoitua ja opiskella sitä mikä kiinnostaa, vaikka se vaatisikin siinä vaiheessa vähän enemmän panostusta.

– Hanna Montonen


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!