”Olen oppinut etsimään uusia mahdollisuuksia kehittää itseäni” – Henna opiskelee taidepedagogiikka (YAMK)

Opiskelen tällä hetkellä Savoniassa taidepedagogiikan ylempää AMK-tutkintoa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että olen ollut Savonian kirjoilla jo vuodesta 2011 lähtien. Aloitin opinnot syksyllä 2011, kun olin kuntouttanut itseni lasketteluonnettomuuden jälkeen. Valmistuin musiikkipedagogiksi vuonna 2017 pääaineenani klassinen viulu. Myöhemmin täydensin opintojani syventävillä instrumenttiopinnoilla ja valmistuin koronakeväänä 2020.

Minulla on perhe, johon kuuluu aviomieheni, 7-vuotias poikani ja koiramme Rocky. Savonialle olen erittäin kiitollinen siitä, että opiskelut ovat järjestyneet perheemme kasvaessa opintojeni ohella. 

Valmistuttuani keväällä 2017 perustin oman yrityksen ja olen työllistynyt täysin siitä lähtien. Savoniasta sain erinomaiset valmiudet pyörittää omaa yritystä. Suoritin musiikin tutkinto-ohjelman samalla, kun aloitin yritykseni toiminnan ja tämä onnistui saumattomasti.

Koronan tuomat haasteet kulttuurialalla ovat vaikuttaneet myös minun työnkuvaani. Minulla oli paljon keikkoja viulistina ja laulajana, kunnes pandemian tuomat rajoitukset muuttivat työnkuvaani. Savonian koulutuksen myötä olen oppinut etsimään uusia mahdollisuuksia kehittää itseäni. Näin ollen aloitin uudet YAMK-opinnot syksyllä 2020 työtilanteeni sen salliessa.

Olen saanut asiantuntevan ammattitaidon Savonian opintojen myötä. Olen erittäin kiitollinen myös niistä työmahdollisuuksista, joita Savonia on tarjonnut minulle. Voin sanoa, että olen saanut todella monipuolisen ammattitaidon muusikkona ja opettajana. 

Vaaleahiuksinen nainen kävelemässä turkki päällä lumisessa metsässä.
Henna

Kiinnostuitko alasta?