Juho Pasanen, insinööri (AMK), tietotekniikka

Hei, olen Juho. 31-vuotias toivottavasti tuleva ex duunari. Olen ollut työelämässä jo 15 vuotta, nähnyt monta eri alaa niin pätkätöiden kuin pitempi aikaisempienkin hommien puolesta ja käynyt paria koulua siinä sivussa. Lähdin opiskelemaan IT-insinööriksi Savoniaan, koska kyllästyin aikaisempaan työhöni ja kohtasin siinä tarpeettoman paljon vaaroja, joiden takia päädyin useaan otteeseen saikulle. Aikaisemmassa työssä pääsin 3200-4000 €/kk ansioille, mutta totesin, ettei nuo summat ole terveyteni arvoisia. Kuultuani kavereiden työhommista ja etätyömahdollisuuksista, sain siitä sellaisen kipinän, että päätin hankkia samanlaisia mahdollisuuksia itsellenikin. IT-inssin koulutus tarjoaa työllistymismahdollisuuksia niin monelle eri alalle, niin moneen eri rooliin, jotta työttömäksi en tule päätymään.

Opiskelu Savoniassa on ollut täysin muuta kuin oletin. Nyt ensimmäisenä lukukautena on ollut todella paljon etätunteja koronasta johtuen. Sanoisin, että n. 80 % kaikesta opetuksesta. Tämä on tarkoittanut sitä, että täysin toisenlainen opiskelumalli on ollut pakko opetella. Koulu vie itseltäni paljon enemmän aikaa kuin työssäkäynti. Pisimmillään teen kouluhommia 16 h päivässä, mutta lyhimmillään ei välttämättä 2-6 h luentojen jälkeen ole enää mitään, kun kaikki palautukset on hoidettu.

Oma tavoitteeni koulun suhteen on saada koulu läpi hyvällä menestyksellä ja mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen siirtymään työelämään. 5-6 vuoden sisään valmistumisesta tahtoisin päästä palkkaluokkaan n. 4000 €/kk bruttona. Lisäksi tavoitteena on työpaikka, joka mahdollistaa etätyöskentelyn, jotta voin lähteä vaikka alku- tai lopputalveksi Azoreille (+23-26c / 300vrk vuodesta).

Vinkkejä, joita antaisin itseni kaltaisille, jo vähän aikaa elämään kerenneille:

  • Järjestä tukiverkkosi kuntoon, kun lähdet kouluun.
  • Hae opintovapaata duunistasi ja sitten aikuiskoulutustukea.
  • Järjestä itsellesi joku sivuduuni opiskelun ohelle.
  • Jos jokin kouluaine, kuten fysiikka/matikka tuntuu vaikealle, hakeudu joillekin kansalaisopiston tai iltalukion kursseille ennen koulua. Hyvässä lykyssä saat osaamisen sille tasolle, että osan kursseista pystyt tasokokeilla skippaamaan.
  • Hanki itsellesi harrastus koulun vastapainoksi. Pakko olla joku henkireikä, jottei stressi koulumenestyksestä saa yliotetta. Olet kuitenkin kilpailemassa samoista työpaikoista itseäsi jopa 10 vuotta nuorempien saman koulutuksen saaneiden kanssa.
  • Liity johonkin opiskelijajärjestöön sosialisoinnin ja verkostoitumisen vuoksi. Niistä saa yllättävän paljon tukea, neuvoja ja tekemistä vapaa-ajalle, jos sellaista jostain kumman syystä sattuu tulemaan.
  • Avoin mieli ja halu oppia on ”must have”.

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!