Olin jo pidempään suunnitellut kouluttautuvani eteenpäin ylemmässä ammattikorkeakoulussa. Yhteishaun aikaan en vielä tiennyt, minne haluaisin opiskelemaan ja päädyin tutkimaan YAMK-hakuvaihtoehtoja. Savonian Wellness-palveluliiketoiminnan johtamisen opinnot tulivat eteeni kuin tilauksesta. Olin parin vuoden ajan haaveillut opiskelevani hyvinvoinnin lähettilääksi ja Wellness-koulutus mahdollisti tämän haaveen. Hain opiskelemaan ja jännitin kovasti, pääsenkö opiskelijaksi. Tuntuikin hienolta aloittaa syksyllä 2020 opinnot Suomen ensimmäisessä Wellness-johtajuuden tutkinto-ohjelmassa.
Opiskelun aikana olen kehittynyt niin ihmisenä kuin ammattilaisena. Opinnoissa on ollut mielenkiintoisia opintojaksoja, joista suosikkejani ovat mm. strategiajohtaminen ja projektissa toimiminen. Oman opiskelun pohjana on toiminut kokemus työelämästä sekä jatkuva itsensä reflektointi uuden oppimisessa. Nämä asiat ovat tehneet opiskelusta antoisaa, haastavaa ja opettavaista.
Poikkeusvuotena opiskelu on opettanut hyvin itsenäiseen työskentelyyn sekä tekemään töitä täysin vieraiden ihmisten kanssa Zoomin välityksellä. Lähipäivät ja tekeminen ryhmän kanssa ovat olleet opiskelussa kuukauden kohokohtia ja hyvää vaihtelua itsenäiselle työskentelylle. Opiskelujen aikana olen saanut tutustua eri alojen ihmisiin, ja kaikkien kanssa yhteistyö on ollut mukavaa. Opettajat ovat olleet helposti lähestyttäviä ja aina on saanut nopealla aikataululla vastaukset itseään askarruttaviin kysymyksiin.
Olen tähän saakka opiskellut iltatyön ohella ja se on sopinut minulle oikein hyvin. Kun vaan päättää ryhtyä hommiin, niin valmista tulee ja aihe voi viedä mennessään ja huomaa lukevansa strategiajohtamisen kirjoja ihan ilman kurssiakin. Hienointa on, että olen oppinut kirjoittamaan tieteellistä tekstiä lähdekirjallisuuteen viitaten.
Suosittelen Wellness-johtajuuden opintoja kaikille, jotka ovat kiinnostuneet viemään hyvinvointia sekä omaa johtajuutta uudelle tasolle. Tulevaisuudessa hyvinvoinnilla on suuri merkitys yhteiskunnassa ja työurien pidentyessä tarvitsemme johtajia, jotka näkevät kokonaisuuden. Walt Disneyn sanoja lainatakseni: “If you can dream it you can do it!” Kannustan hakemaan uusien opintojen pariin, opiskelu kannattaa aina.