Liisa Törn, Sosiaali- ja terveysala (ylempi AMK), hyvinvointikoordinaattori

Olen kuopiolainen hyvinvointikoordinaattori YAMK-opiskelija. Työskentelen Pelastakaa Lapset ry:n hallinnoimassa Kuopion Perheentalo -hankkeessa. Aloitin ohjaajana 2016 ja vuodesta 2019 alkaen ryhdyin tekemään koordinaattorin sijaisuutta Perheentalolla. Hankkeen tavoitteena on lasten ja perheiden arjen tukeminen ja osallisuuden lisääminen. Innostus hyvinvoinnin teemoihin on herännyt työn kautta. Kun huomasin sosiaalisessa mediassa hyvinvointikoordinaattorikoulutuksen alkavan Kuopiossa, hain opiskelemaan heti!

Aloitin opiskelun ikävänä koronasyksynä 2020. Alku oli hieman hankalaa, toivottavasti lopussa kiitos seisoo. Uutena savonialaisena alustoihin ja opiskelutapoihin tutustuminen on vaatinut aikaa, mutta onnea on lämpimät ja myötätuntoiset opettajat.

Ajattelen, että opiskelen tulevaisuuden alaa, joka varmasti nousee pandemia-ajan myötä täysin uuteen arvoon. Hyvinvointikoordinaattorit voivat tukea monella tavalla kansalaisia ja päättäjiä löytämään omat voimavarat, vahvuudet ja suvantopaikat elämässä, vaikka maailma ympärillä myrskyääkin.

Vinkkinä tuleville opiskelijoille! Puhu ääneen tuntemuksia, ajatuksia, pelkoja ja haaveita. Savoniassa tulet osaksi hienoa yhteisöä, jossa jokaiselle löytyy varmasti turvallinen paikka kasvaa ammattilaiseksi ja ammattilaisena.


Kiinnostuitko alasta?