Minea Suhonen, musiikkipedagogi (AMK)

03.02.2021   Musiikin ja tanssin opiskelijatarinatOpiskelijatarinatOpiskelijatarinat

Olen vuonna 1999 syntynyt musiikkipedagogiopiskelija. Opiskelen Savonialla kolmatta vuotta, eli opintojen puoliväli on jo ylitetty! Pääaineenani on klassinen klarinetti, mutta projektit, joihin olen päässyt osallistumaan, ovat mahdollistaneet eri genrejen ja jopa eri soitintenkin soittamisen.

Aloin soittamaan klarinettia, kun olin 10-vuotias. Soittaminen kulki mukanani kivana harrastuksena aina lukioikäiseksi asti. Lukio-opintojen viimeisenä vuotena piti alkaa miettiä, että mitä sitä elämällään oikeastaan haluaisi tehdä. Pienessä kunnassa kasvaneena tuntui, että jokainen ympärillä oleva opiskelutoveri hakisi yliopistoon tai ammattikorkeakouluun ”perinteisemmille” aloille, mutta minusta se ei tuntunut yhtään omalta vaihtoehdolta.

Aloin miettiä, voisinko jatkaa minulle tärkeäksi muodostunutta soittoharrastusta ihan ammatiksi asti. Olisinko tarpeeksi hyvä soittamisessa, jotta voisin tehdä harrastuksestani ammatin? Juttelin asiasta ensimmäisenä soitonopettajani kanssa, joka kannusti jatkamaan opintoja klarinetin parissa. Hän halusi varmistaa, että saan hyvää instrumenttiopetusta, joten hän suositteli minulle muutamia korkeakouluja, yhtenä niistä Savoniaa. Kävin keväällä 2018 pääsykokeissa ja pääsin heti sisään.

Monipuolista tekemistä

Varmasti usea nykyinen opiskelukaverini voisi allekirjoittaa sen, että Savonialla opiskelu on ollut monipuolista. Olen päässyt klarinetin soittamisen lisäksi soittamaan saksofonia eri projekteissa yli genrerajojen. Opintoihin kuuluu esimerkiksi teoria-aineita, pedagogiikkaa, yhteismusisointia ja tietenkin solistista opetusta. Vaihto-opinnotkin on tuettuja ja mahdollisia toteuttaa, joten olen itse (toivottavasti koronan salliessa) lähtemässä vaihtoon. Olen tykännyt opiskeluajastani Savonialla.

Opintojen lisäksi olen koulun ulkopuolella päässyt mukaan Kuopion kaupunginteatterin Cabaret-musikaaliin soittamaan, mikä oli todella hyvä tilaisuus ja kokemus – ja sain hyödynnettyä sen opintoihin kuuluvaan harjoitteluun! Savonia tekee yhteistyötä esimerkiksi Kuopion kaupunginorkesterin kanssa, joten opiskellessa on hyvät mahdollisuudet päästä isoihinkin projekteihin mukaan: olen mukana esimerkiksi keväällä 2021 toteutettavassa West Side Story -musikaalissa monien muiden opiskelutoverieni tapaan.

Kuopio kaupunkina tarjoaa mahdollisuuden asua opiskelija-asunnossa, ja vaikka opiskelukaupungista onkin kyse, asuntojen hinnat eivät ole ”pilvissä”. Kuopiossa on mielestäni mukava keskusta, joka ei ole liian vilkas pieneltä paikkakunnalta tulevalle. Keskustan ulkopuolella on mukavia asuinalueita, joista on varmasti mahdollista löytää itselleen sopiva. Palveluita löytyy myös hyvin ja kulttuuria on tarjolla esimerkiksi kaupunginteatterin tai vaikkapa -orkesterin muodossa. Kuopiossa on hyvät ulko- ja sisäliikuntamahdollisuudet vuodenajasta toiseen. Yksi minulle tärkeimmistä asioista Suomessa on luonto ja luonnossa liikkuminen, ja Kuopiosta löytyykin aivan keskustan tuntumasta autottomallekin kulkijalle helposti saavutettavissa oleva Puijo ja sen metsät sekä luontopolut.

Opintoja minulla on jäljellä vielä vähän yli vuoden verran. Tähän sisältyy kaksi isoa kokonaisuutta: B-tutkinto ja opinnäytetyö! Valmistumisen jälkeen haluaisin hakeutua maisteriopintoihin, mutta en poissulje muitakaan vaihtoehtoja. Työelämä on musiikkipedagogina monipuolista, ja opettamisen lisäksi moni tekeekin töitä myös muusikkona. Haluaisinkin ”isona” tehdä opettamisen lisäksi muitakin juttuja musiikin kentällä: haluaisin toimia muusikkona ja mahdollisesti jopa kilpailla! Tiedän, että uravalintani on aivan oikea. Tämä on ala, jolle kannattaa lähteä mukaan ja luoda kontakteja sekä verkostoitua.

Haluan sanoa alaa harkitseville, että kannattaa lähteä mukaan! Moni voi epäillä omia taitojaan ja sitä, voiko harrastuksesta edes tehdä ammatin. Uskaltaisin väittää, että kyllä voi.

Nainen poseeraamassa ulkona klarinetin kanssa.
Nainen metsäpolulla.
Kuopiosta löytyy aivan keskustan tuntumasta autottomallekin kulkijalle helposti saavutettavissa oleva Puijo ja sen metsät sekä luontopolut.


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!