Muotoilijaksi opiskelevan Karoliinan omakuva.

”Muotoilun koulutus kuulosti itselleni oikealta paikalta” – Karoliina opiskelee muotoilijaksi

Karoliina, 20

Opiskelen Savoniassa muotoilua, päälinjanani puettava muotoilu. Aloitin opinnot syksyllä 2021, eli opiskelen nyt toista vuotta. Minua on pitkään kiinnostanut vaatesuunnittelu, joten muotoilun koulutus kuulosti itselleni oikealta paikalta. 

Ensimmäisen vuoden perusopinnoista jäi käteen hyvä perusosaaminen erilaisten tietokoneohjelmien käyttöön, mutta myös kädentaitoihin. Kurssivalikoima on monipuolinen, joten suuntautumismahdollisuuksia on paljon.

Toisen vuoden opintoihin kuuluu asiakaslähtöisiä projekteja, joiden kautta pääsee sisälle muotoilijan työelämään. Töitä tehdään ryhmissä, joten yksin ei vielä tarvitse pärjätä.

Savoniassa on hyvät resurssit vaihtoon lähtemiseen ja suunnitelmanani on hakea Eurooppaan vaihtoon kolmannelle vuodelle. Haaveenani on myös tehdä työharjoitteluita ulkomailla. Suunnitelmanani on opiskella lisää vaatetusalaa valmistumisen jälkeen ja perustaa mahdollisesti oma yritys tulevaisuudessa. 

Suosittelen muotoilun koulutusta kaikille joilla on innostusta luovalle alalle. Virheitä ei kannata pelätä, sillä kaikki kyllä opetetaan askel askeleelta ja sitä varten täällä ollaan oppimassa!

Muotoilijaksi opiskelevan Karoliinan omakuva.
Karoliina


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!