Jenna opiskelee bioanalyytikoksi.

”Laboratorioala on nopeasti kehittyvä ala, jossa täytyy olla koko ajan ajan hermolla” – Jenna opiskelee bioanalyytikoksi

Moikka alalle hakeutuva toveri! Olen Jenna ja olen juuri valmistumassa bioanalyytikon tutkinto-ohjelmasta. Aloitin opintoni jo vuonna 2017, mutta nyt vasta valmistun… miksi?

Elämä heitti suuntaan, jos toiseen ja pääsin toteuttamaan unelmaani kahden lapsen äitinä, joten opiskelut venyivät äitiyslomien takia hieman. Hain opiskelemaan bioanalyytikoksi työn kautta, jolloin aloitin opinnot polkuopintoina.

Olin ennen opiskelujen alkua töissä keskussairaalan laboratoriossa näytteenottajana lähihoitajana, jossa työkavereina toimivat laboratoriohoitajat ja bioanalyytikot saivat minut innostumaan jatko-opinnoista ja sillä tiellä ollaan!

Vaikka sosiaali- ja terveysala on suuren myllerryksen keskellä, en vaihtaisi pois tältä alalta. Nyt olen vihdoin löytänyt oman juttuni ja oman paikkani alalla.

Opiskelut alkoivat Kotkassa polkuopintoina etäryhmässä, jossa kaikki luennot tulivat etänä kotikoneelle. Etäopiskelu vaati jo lähtökohtaisesti motivaatiota eri tavalla kuin lähiopetus, mutta tyyli sopi minulle paremmin kuin hyvin. En ollut aikaisemmin kuullut etäopintomahdollisuudesta, joten Savonia valikoitui oppilaitokseksi, juuri tämän takia. Loppujen lopuksi kaikki (myös lähiopiskelijat) joutuivat koronan takia etäopiskeluun.

Opiskelu bioanalyytikon tutkinto-ohjelmassa on täyttä työtä, tehtävien ja tenttien kanssa, mutta myös todella mielenkiintoista. Laboratorioala tuo mukanaan paljon erilaisia työllistymismahdollisuuksia ja erikoisaloja, joissa on mahdollisuus jatkokouluttautua ja kehittyä. Laboratorioala ylipäätään on nopeasti kehittyvä ala, jossa täytyy olla koko ajan ajan hermolla.

Tuleville opiskelijoille haluaisin antaa ohjeeksi, olla armollinen itselle. Vaikka hyvät numerot houkuttaisivat, niin käytännön työ kuitenkin kertoo sen miten paljon työtä, osataan tehdä.

Myöskin Savoniaa voin suositella todella lämpimästi! Suoraan työelämästä tulleet, ajanhermoilla olevat ammattitaitoiset opettajat saivat myös tällaiselle umpiluupäälle taottua asioita rautalangasta.

Mitä meinaan tehdä valmistumisen jälkeen? Noh… olen työskennellyt opintojen aikana kliinisen kemian ja patologian laboratorioissa, jota ovat aivan erilaiset erikoisalansa. Valmistumisen jälkeen minua odottaa vakituinen työpaikka mikrobiologian laboratoriossa Mikkelin keskussairaalassa. Sinne mahtuu myös muita töihin ja erikoisaloja löytyy kliinisestä kemiasta kliiniseen fysiologiaan ja kaikkeen siltä väliltä! 😉

Jenna opiskelee bioanalyytikoksi.
Jenna

Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!