Susannan uratarina – Röntgenhoitaja sydämen asialla

Valmistuin röntgenhoitajaksi Savoniasta vuonna 2017. Minusta on hienoa, kuinka uuden ammattini myötä olen saanut mielestäni mukavan uran jo nyt ja miten paljon olen kasvanut ihmisenä näinä vuosina. Erityisesti ammatillisesta näkökulmasta katsottuna, akateemisessa mielessäkin.

Varsinainen työurani alkoi keväällä 2017 KYSin sydäntoimenpideyksikön osastonhoitajan puhelusta, kun hän soitti ja kysyi, haluaisinko tulla töihin. Olin jo suorittanut siellä yhden harjoittelun.

Motivaationi, työtä pelkäämätön asenteeni, ihmissuhdetaitoni ja kykyni sopeutua nopeasti muuttuviin tilainteisiin olivat kuulemma jääneet osastonhoitajan mieleen. Nehän ovat vahvuuksiani tänäkin päivänä. Tein kyseisessä paikassa kaksivuotisen uran ja sain hyvät eväät jatkoon.

Kardiologianmaailma oli vienyt minut mukanaan ja halusinkin kehittyä urallani. Jätin työhakemuksen nykyiseen työpaikkaani Sydän Mehiläiseen keväällä 2019.

Kolme puhelinhaastattelua + yksi haastattelu kasvotusten, ja sain työpaikan usean muun hakijan joukosta röntgenhoitajaksi sydäntutkimuksiin yksityiseen sairaalaan. Aloitin kesäkuussa 2019 ja muutin Kuopiosta Helsinkiin. Ennen puolen vuoden koeajan päättymistä minulle tarjottiin tiiminvetäjän pestiä sydänyksikössä, ja pääsin etenemään urallani.

Helmikuussa 2021 minulle tarjottiin projektinvetäjään pestiä uudessa hankkeessamme ja pääsin jälleen etenemään.

Monipuolinen työnkuva

Saan ilokseni työskennellä myös natiivi-, TT-, kartiokeila-, mammografia-, ja uä-tutkimuksien parissa. Työnkuvani onkin todella monipuolinen, ja minusta onkin mukavaa heittäytyä erilaisiin työrooleihin ja kohdata asiakkaita laidasta laitaan. Minulla on mahtavat työtoverit, mikä on lähtökohta ja voimavara laadukkaan työn tekemiselle.

Vastuualueinani ovat muun muassa pci- ja tahdistintoiminta, elvytys, lääkehoito, säteilysuojelu, toimenpidetavaroiden tilaus, yhteistyö eri sidosryhmien kanssa sekä työn sujuvuuden kehittäminen angiolaboratoriossa.

Olen oppinut ammatillisesti todella valtavasti jo nyt. Työnkuvani on melko sairaanhoitajamaista, mutta onhan sekin röntgenhoitajan koulutuksella mahdollista. Omat asenteet ratkaisevat.

Erityisen iloinen olen siitä, että minuun luotetaan ja ammattitaitojani arvostetaan.

Susannan vinkkejä opiskelijoille:

  • Work hard. Panosta myös opinnäytetyöhösi, minun opparini on vaikuttanut urakehitykseeni. Se kertoo paljon muun muassa akateemisista valmiuksistasi.
  • Sinulla on huippukoulutus, koska valmistut Savoniasta. Sitä arvostetaan, muista se.
  • Kukaan ei menesty yksin, tiimissä on voimaa.
  • Kun et tiedä jotain, ota selvää ja kysy.
  • Ole rohkea, sinnikäs ja luota itseesi.
  • Pidä lupauksesi.
  • Osaa sanoa kiitos ja anteeksi.
  • Ole ystävällinen.
  • Hymyile.
Susanna Sydänjoki
Susanna Sydänjoki.

Kiinnostuitko alasta? Tutustu röntgenhoitajan koulutukseen!