Tiian uratarina – Harjoittelijasta suunnittelijaksi

02.02.2021   OpiskelijatarinatTekniikan uratarinatUratarinat

Opiskelin Savoniassa ympäristöteknologian koulutusohjelmassa vuosina 2008-2012. Opinnoissani syvennyin ympäristörakentamiseen sekä vesihuoltotekniikkaan.

Viimeisenä opintovuotenani törmäsin ilmoitukseen, jossa kerrottiin, että paikallisella Rambollilla olisi insinöörityöntekijälle paikka avoinna. Hain ja pääsin tekemään työtä Novapoint-oppimisympäristössä. Työn tavoitteena oli kirjoittaa käsikirja suunnitteluohjelmiston käytöstä ja inframallinnuksen nykytilasta opiskelijoille ja uusille työntekijöille.

Insinöörityön ohessa pääsin myös tutustumaan käynnissä oleviin projekteihin harjoittelijana ja päättötyön oltua loppusuoralla sovimme töiden jatkumisesta myös valmistumiseni jälkeen.

Työskentelin nuorempana suunnittelijana tie-, katu- ja aluetekniikan projekteissa. Avustin kokeneempia suunnittelijoita, työstin piirustuksia ja pääsin itsekin ratkomaan suunnitteluhaasteita. Tehdystä insinöörityöstä oli paljon käytännön hyötyä, kun käytettävä ohjelmisto oli tullut jo aiemmin tutuksi. Ensimmäisiin vuosiin mahtui myös maastotöitä tiestöinventointien muodossa.

Savosta etelään

Kuopiosta matka jatkui Keski-Suomeen, jossa Rambollin ja WSP:n toimistojen kautta päädyin nykyiseen työpaikkaani Jyväskylän Sitowiselle. Työskentelen katu- ja kunnallistekniikan suunnittelijana haasteellisissa projekteissa, joista viimeisimmät ovat pääasiassa Helsingissä. 

Suunnittelijan töiden lisäksi toimin yksikön Novapoint-pääkäyttäjänä. Pidän kovasti työstäni, jossa suunnitteluhaasteita ja vaativia kohteita riittää.

Saan toimia itsenäisesti, mutta kokonaisuutta rakennetaan kuitenkin aina yhdessä projektitiimin kanssa. Työ on joustavaa ajan ja sijainnin suhteen ja sopii loistavasti nykyiseen elämäntilanteeseeni perheellisenä.

Tiia Ronkaisen kasvokuva
Pidän kovasti työstäni, jossa suunnitteluhaasteita ja vaativia kohteita riittää. – Tiia Ronkainen

Tiia Ronkainen, katu- ja kunnallistekniikan suunnittelija


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen!