Tuulikki Porkka, musiikkipedagogi (AMK)

Olen Tuulikki Porkka, 27-vuotias musiikkipedagogiopiskelija Savonia-AMK:ssa. Olen koko ikäni soittanut pianoa ja opiskellut musiikkiopistossa pianon lisäksi myös musiikinteoriaa sekä yhteismusisointia. Yläasteella olin musiikkiluokalla ja kävin Kuopiossa musiikkilukion.

Lukion jälkeen haaveilin kuitenkin liikunta- ja terveysalasta ja hainkin opiskelemaan fysioterapeutiksi sekä liikuntalääketiedettä yliopistoon. En päässyt haluamaani opiskelupaikkaan, joten kouluttauduin hierojaksi. Opiskelin lisäksi vuoden media-assistentin opinnoissa radio- ja tv-tuotantoa, mutta näiden opintojen aikana tulin raskaaksi ja jätin koulun kesken, koska se ei tuntunut omalta jutulta.

Unohtuneesta harrastuksesta ammatti

Odotusaikana vietin paljon aikaa kotona ja sain ajatuksen jo hieman unohtuneesta musiikkiharrastuksesta ja siitä, miten paljon olin opiskellut musiikkia ja panostanut siihen ja jättänyt sen vain kesken. Päätinkin kokeilla ja pääsin Savoniaan opiskelemaan musiikkia. Olin innoissani ja ylpeä itsestäni. Aloitin koulun vuonna 2017, kun esikoisemme oli 1-vuotias. Pääaineeni on klassinen piano ja sivuaineena rytmilaulu. Nyt olen opiskellut kolme täyttä vuotta ja välissä pitänyt yhden välivuoden, sillä perheemme kasvoi yhdellä pojalla vuonna 2019.

Savonia vaikuttaa ajan hermolla olevalta ja kehittyvältä oppilaitokselta. Opiskelu on joustavaa. Opettajat ovat helposti lähestyttäviä ja ymmärtäväisiä. Systeemit toimivat. Olen siis tyytyväinen oppilaitokseeni ja voin suositella sitä muillekin. Me tulevat musiikkipedagogit vietämme päivämme Kuopion Musiikkikeskuksella tai Kotkankalliolla vähän eristyksissä muista opiskelijoista. Voisi olla hauskaa tavata myös muiden alojen opiskelijoita ja jakaa yhteisiä kokemuksia.

Musiikkipedagogin opinnot ainakin minulla koostuvat oman instrumentin harjoittelusta ja sitä on paljon. Soitto- ja laulutuntien lisäksi on pedagogisia ja teoriaopintoja, opetusharjoittelua, yhteismusisointia, musiikin tuottamista eri tavoin yms. Hyvinkin kattavasti eri juttuja!

Multitaskaamista kivassa Kuopiossa

Kuopio on opiskelukaupunkina monipuolinen ja tarjoaa paljon kulttuuri-, urheilu- sekä harrastusmahdollisuuksia. Opiskelijoille on mielestäni Kuopiossa hyviä etuja. Asunnot ovat hyväkuntoisia ja kampukset uudistettuja. Kuopio on ottanut opiskelijat hyvin huomioon kaupunkia kehittäessään.

Minulle on ollut onni, että Savoniassa on laaja valikoima eri koulutusaloja. Olen itse kuopiolainen (vuodesta 2009) ja tänne jo juurtunut. En halunnut muuttaa opiskelujen takia, sillä Kuopio on osoittanut hyväksi paikaksi olla ja elää. Toivon mukaan saan täältä myös oman alani töitä, kun valmistuminen koittaa vuonna 2022 ja uskon, että töitä löytyykin.

Olen nyt jo kahden lapsen äiti, joten opiskelu ja arjen pyöritys on melkoista multitaskaamista. Opiskeluaika on kuitenkin ihmisen elämässä ainutlaatuista aikaa, joten siitä haluaisi ottaa kaiken ilon irti: oppia mahdollisimman paljon ja saada koulutuksesta paljon työkaluja tulevaisuuteen. Helppoa se ei aina ole, mutta palkitsevaa lopulta. Vinkkinä voisin sanoa kaikille, jotka kamppailevat oman alan löytymisen kanssa, että kyllä se lopulta löytyy, kun malttaa kokeilla ja pohtia asiaa. Pääasia, että tekee jotain, koska aina oppii uutta ja aina voi vaihtaa!


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutukseen.