Kentältä kehittämiseen: uusi suunta Savonian kautta – Malin opiskelee kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen kehittämistä (YAMK)

“Työura ei ole aina suora viiva. Joskus tärkeimmät askeleet syntyvät silloin, kun kaikki pysähtyy ja suunta täytyy rakentaa uudelleen.”

Pitkän prosessin myötä jouduin hyväksymään, etteivät keuhkoni enää kestäisi ensihoitotyön fyysisiä vaatimuksia. Se tuntui raskaalta, sillä ensihoito oli ollut minulle paljon enemmän kuin ammatti. Se oli osa identiteettiäni ja tapa tehdä työtä, jolla koin olevani merkityksellinen.

Monen vuoden poissaolon jälkeen olo oli turhautunut, epävarma ja ajoittain hukassa. Oli vaikea nähdä, mitä annettavaa minulla enää voisi työelämälle olla, kun tuntui siltä, että vuosien aikana rakentunut ammatillinen identiteetti oli murentunut alta.

Sitten tuli ajatus. Ei suuri oivallus tai tarkkaan rakennettu suunnitelma, vaan enemmänkin hiljainen toive: “Ehkä kokeilen vielä tätä. Että ei tarvitsisi luovuttaa.” Se oli pieni askel, mutta juuri se askel muutti suunnan.

Ehkä merkityksellisintä tässä matkassa on ollut se, etten jäänyt yksin. Työnantajani kannusti minua useamman vuoden poissaolosta huolimatta katsomaan eteenpäin ja näkemään osaamisessani edelleen arvoa. Minua rohkaistiin opiskelemaan ja rakentamaan uutta ammatillista suuntaa organisaation sisällä.

Matkan varrella organisaation HR-asiantuntijalla oli myös tärkeä rooli siinä, että aloin hiljalleen rakentaa takaisin ammatillista itsetuntoani. Luottamus, kannustus ja usko osaamiseeni olivat korvaamattomia. Ilman tätä tukea askel takaisin työelämään olisi ollut huomattavasti raskaampi ottaa.

Olen tästä luottamuksesta, tuesta ja rohkaisusta aidosti kiitollinen. Niiden myötä minulle avautui uudenlainen suunta työelämässä.

Se, että vaikean elämänvaiheen keskellä minussa nähtiin rajoitteiden sijaan edelleen osaaminen, kokemus ja potentiaali, jätti pysyvän jäljen. Sillä on ollut suuri merkitys siihen, miten katson tänä päivänä itseäni, työelämää ja sitä, miten organisaatioiden tulisi kohdata ihmisensä. Kun ihmisessä nähdään mahdollisuus eikä vain rajoite, voi syntyä jotain aidosti uutta.

Uusi ammatillinen rooli ei synny pelkällä nimikkeen vaihdolla. Se vaatii kouluttautumista, sitoutumista ja aitoa halua kehittyä. Tämän myötä päädyin Savoniaan opiskelemaan kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen kehittämisen asiantuntijan YAMK-tutkintoa.

Savonian valintaan vaikuttivat ennen kaikkea opintojen joustava etätoteutus sekä koulutusohjelman laaja-alaisuus. Minua puhutteli erityisesti se, ettei koulutus rajannut osaamista kapeasti yhteen erityisalaan, vaan avasi ovia laajemmin kehittämisen, johtamisen, työhyvinvoinnin ja palvelujärjestelmien ymmärtämiseen. Se tuntui valinnalta, joka avasi mahdollisuuksia ennemmin kuin rajasi niitä.

Aikuisiällä opiskelu oli rehellisesti sanottuna paljon vaativampaa kuin osasin odottaa. Huomasin kuitenkin nopeasti jotain tärkeää: kipinä oppia ei ollut kadonnut mihinkään. Päinvastoin – se roihahti uudelleen ja lujaa.

YAMK-opiskelu oli paljon enemmän kuin luentoja ja tehtävien palauttamista. Se oli oman ajattelun haastamista ja vähitellen myös uuden ammatillisen suunnan rakentumista. Moni tehtävä vaati mutustelua ja pohdiskelua ennen kuin siihen pystyi todella tarttumaan. Juuri oman ajattelun haastaminen ja oivallusten kautta syntyneet onnistumisen kokemukset ovat olleet suorastaan koukuttavia.

Yksi suurimmista oivalluksistani opintojen aikana oli ymmärrys siitä, ettei kehittäminen ole irrallista suunnittelua tai raporttien kirjoittamista. Parhaimmillaan se on hyvin konkreettista arjen ymmärtämistä, kykyä nähdä rakenteiden taakse ja halua tehdä asioita paremmin ihmisiä varten.

Opin katsomaan työelämää uudesta näkökulmasta. Työ ei näyttäytynyt enää vain tekemisenä, vaan myös yhteistyönä, rakenteina ja mahdollisuutena rakentaa sujuvampaa, vaikuttavampaa ja inhimillisempää arkea.

Opinnäytetyö oli yksi opintojen antoisimmista ja vaativimmista vaiheista. Vaikka prosessi oli ajoittain raskas, se jäi lopulta yhdeksi koko koulutuksen merkityksellisimmistä kokemuksista. Oli palkitsevaa huomata, kuinka oman työn kautta voi rakentaa jotain konkreettista – ratkaisun, jolla voi aidosti olla merkitystä toisten arjessa.

Siinä hetkessä kehittäminen muuttui minulle teoriasta käytännöksi. Lopputuotoksena syntynyt työkalu otettiin käyttöön hyvinvointialueella, mikä tuntuu edelleen lähes käsittämättömän palkitsevalta.

Opintojen onnistumisessa tärkeä rooli oli myös ihmisillä. Meillä oli opettaja, joka uskoi meihin silloinkin, kun oma usko horjui, sekä opiskelukaverit, joiden kanssa jaettiin niin onnistumisia kuin vaikeampiakin hetkiä.

Vaikka opiskelu tapahtui etänä, syntyi vahva yhteisöllisyyden tunne. Virtuaalitapaamisissa naurettiin välillä kyyneleet silmissä ja toisinaan kannateltiin toisiamme vaikeampien vaiheiden yli. Se muistutti, kuinka paljon voimaa yhteisöllisyydessä on.

Valmistumisen jälkeen siirryn suoraan työelämään. Tavoitteeni on syventää osaamistani, kartuttaa kokemusta ja löytää organisaatiosta oma paikka siellä, missä voin tuottaa eniten arvoa. Haluan yhdistää käytännön kenttäkokemuksen, kehittämisosaamisen ja ymmärryksen organisaation arjesta tavalla, joka tukee henkilöstöä, vahvistaa toimintaa ja rakentaa entistä parempia palveluita.

Ehkä tärkein oppi tältä matkalta on ollut ymmärrys siitä, ettei työura ole aina suora viiva. Joskus merkityksellisin kasvu syntyy juuri silloin, kun joutuu rakentamaan suuntaansa uudelleen.

Jos jotain haluaisin sanoa tuleville opiskelijoille, se olisi tämä: älä odota täydellistä hetkeä. Jos kipinä oppia ja kehittyä on olemassa, se kyllä kantaa. YAMK-opinnot eivät vaadi valmista asiantuntijaa. Ne auttavat kasvamaan sellaiseksi.

Tulevaisuus rakentuu pala palalta, mutta suunta on kirkas. Sama palo on edelleen olemassa, nyt vain uudesta näkökulmasta.

Minua puhutteli erityisesti se, ettei koulutus rajannut osaamista kapeasti yhteen erityisalaan, vaan avasi ovia laajemmin kehittämisen, johtamisen, työhyvinvoinnin ja palvelujärjestelmien ymmärtämiseen.