Savonia

Ainutlaatuinen lahja toisen asteen opinnoista valmistuneille – Ilmainen opinto-oikeus avoimen amk:n opintoihin

#SavoniaAMK
#SavoniaUAS

Savonia-ammattikorkeakoulu onnittelee kaikkia toisen asteen koulutuksesta valmistuneita antamalla heille osaamisen lahjan!

Kaikki Pohjois-Savon alueen ammatillisista oppilaitoksista sekä lukioista 1.1.2023 lähtien valmistuneet saavat lahjaksi vuoden mittaisen maksuttoman opinto-oikeuden Savonian avoimen ammattikorkeakoulun tarjontaan.

– Toivon osaamisen lahjan innostavan syventämään ja laajentamaan omaa osaamistaan sekä laskevan kynnystä korkeakouluopiskeluun. Lahjan myötä voi korkeakouluopinnot aloittaa samoin kuin uuden harrastuksen – innolla ja ilolla mukaan, kertoo opiskelijapalvelujohtaja Anne Koskela.

Tarjolla on opintoja muun muassa eri kielistä, palvelumuotoilusta, sijoitusosaamisesta, ilmastoturvallisuudesta, fasilitoinnista, ohjelmoinnista, Google-markkinoinnista, ohjelmistorobotiikasta ja 3D-tulostuksesta.

Lahja on voimassa vuoden ajan valmistumispäivästä lähtien ja sen voi aktivoida ilmoittautumalla koulutukseen Savonian verkkosivuilta klikkaamalla tästä.

Maksuttomuus koskee kaikkia muita opintoja, paitsi amk-polkuopintoja ja anniskelupassikokeita.