Invested-mobiilisovellus tarjoaa matalankynnyksen keinon osakesijoittamisen opiskeluun yhdistämällä hyödyn ja viihteen yhteen pakettiin. Teknologian IPR-myytiin vuoden 2023 keväällä ja jatkossa sovellus toimii uuden brändin alla. Yrityksen perustamisen aikaan osallistuimme Savonian Draft-ohjelmaan tammikuussa 2021. Pääsimme mukaan myös jatkokierrokselle saman vuoden toukokuussa.
Sparraus, kontaktit ja taloudellinen apu Draft-ohjelmasta olivat tärkeässä roolissa erityisesti yrityksen alkuvaiheessa. Uskon, että edellä mainituilla seikoilla on ollut iso merkitys onnistuneeseen exittiin projektissamme (eli IPR-myyntiin).
Jani Järvinen, CFO & Co-Founder, Invested Group Oy


8.3
Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja.
Uusimmat viikon vaikuttavimmat:
- ”Teillä on osaamista, rohkeutta ja näkemystä yhteiskunnan muuttamiseksi” – sukella Savonian valmistujaistunnelmiin

- 20 vuotta työtä työväkivallan ennaltaehkäisyn puolesta – Savonian johdolla kehitettiin AVEKKI-toimintatapamalli

- Savoniasta valmistunut jo 33 000 osaajaa – uudet valmistuneet juhlivat 16.12. ja 17.12.

- Varhainen tunnistaminen ja tuki ehkäisee mielenterveys- ja päihdeongelmia

- Miksi EU:n Interreg NPA-ohjelma on tärkeä myös Pohjois-Savolle?

- Uudenlainen lähestymistapa datan hyödyntämiseen auttaa harvaanasuttuja, pohjoisia seutuja kehittymään







