Opiskelijat opiskelevat kirjaston tiloissa.

Tällä menolla muutetaan maailmaa!

Tarinoita vastuullisesta vaikuttavuudesta

Työelämää uudistava Savonia kouluttaa, tutkii, kehittää ja innovoi!

Savonia on kansainvälinen, työelämäläheinen korkeakoulu, joka tunnetaan korkeasta laadusta, uudistamiskyvystä sekä tuloksellisesta toiminnasta.

Savonian keskeisenä tehtävänä on tutkintokoulutuksen, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen. Aluekehittäminen ja työelämäläheinen toiminta painottuvat kaikessa tekemisisessämme.

Toiminnallamme on merkittävä rooli kestävän kehityksen edistämisessä ja vastuullisen yhteiskunnan rakentamisessa. Vaikuttavuutemme syntyy kouluttamiemme osaajien työstä yhteiskunnan eri alueilla ja näkyy tuottamamme tiedon ja osaamisen aikaansaamana kädenjälkenä.

Vaikutukset näkyvät pysyvinä muutoksina, kuten työllistymisenä, uutena yritystoimintana, lanseerattuina innovaatioina, lisääntyneenä liikevaihtona tai pienentyneinä päästöinä.

Inhimillinen turvallisuus on Savonian tutkimusaloja läpileikkaava teema, ja myös koulutuksessa sekä Savonian työyhteisön toiminnassa huomioidaan Human Security -periaatteet.

Perustehtävien tuloksena syntyy uusia osaajia, uutta tietoa, uutta osaamista, uusia ratkaisuja ja vuorovaikutusta.

Tällä menolla muutetaan maailmaa!

Vastuullisesti vaikuttavin Savonia -infograafi.

Tarinoita vastuullisesta vaikuttamisesta

Joukko värikkäisiin vaatteisiin ja koristeltuihin haalareihin pukeutuneita ihmisiä kävelee paraatissa, jotkut vilkuttavat ja hymyilevät, taustalla historiallisia rakennuksia ja lippuja.

06/11

2026

Icon stop
Uraseurantakysely: Mitä sinulle kuuluu viisi vuotta valmistumisen jälkeen?

Savonian alumni: missä olet nyt, viisi vuotta valmistumisen jälkeen? Vastaathan uraseurantakyselyyn! Lue lisää.

Kokoelma vaatteita, kuten harmaat housut ja leopardikuvioista kangasta, sekä asusteita, kuten violetti verkkopussi, helmikoruja ja erilaisia kauneustuotteita, aseteltuna valkoiselle pinnalle. PRO

06/11

2026

Icon stop
Valinnoilla on väliä – Nuoruus ja kemikaalialtistumisen terveysvaikutukset

Nuorten kemikaalialtistumista voidaan vähentää lisäämällä nuorten tietoisuutta ja tukemalla turvallisia arjen valintoja. Lue lisää.

Vuokrapolkupyörä, jonka oranssissa runkopaneelissa lukee SAVILAHTI, Täällä elää tulevaisuus ja jonka etualalla on kirkkaan keltainen, epäselvä elementti.

05/11

2026

Icon stop
Savonian dataosaaminen näkyy Kuopion kaupunkipyöräilijän arjessa

Palvelun taustalla on Savoniassa tehty pitkäjänteinen data-analytiikan ja kestävän liikkumisen kehittämistyö. Lue lisää.

Opiskelija opiskelee rennosti omalla sohvalla oleillen.

05/11

2026

Icon stop
Yksin mutta yhdessä – lukuretriitissä ei tarvitse suorittaa

Savonian ensimmäinen lukuretriitti järjestetään tiistaina 10.11.2026 klo 16. Tule mukaan! Lue lisää.

Kasvun Kuikka 2026 -palkinnot yritysten kasvun edistäjille ja nuorten yrittäjyyskasvatukselle

05/11

2026

Icon stop
Kasvun Kuikka 2026 -palkinnot yritysten kasvun edistäjille ja nuorten yrittäjyyskasvatukselle

Tunnustuksella kannustetaan uuden luomiseen ja korostetaan yrittäjyyskasvatuksen merkitystä alueen elinvoimalle ja tulevaisuudelle. Lue lisää.

Ryhmä synkroniluistelijoita, jotka ovat pukeutuneet violetteihin ja kultaisiin pukuihin, seisoo tiiviinä joukkona jäällä. PRO

05/11

2026

Icon stop
Kilpailuasujen kiertotalous ratkaistaan jo ennen ensimmäistä luistelua

Kiertotaloudessa ansaintalogiikka ei perustu jatkuvaan uusien tavaroiden tuottamiseen. Lue lisää.

Kolme naista seisoo Kuopion kaupungin mainosbannerin edessä, kun taas toinen henkilö kuvaa heitä edestäpäin.

03/11

2026

Icon stop
Opiskelijoilla on 72h aikaa visioida tulevaisuuden Kuopiota

Liikennehaasteessa opiskelijat visioivat uusia ratkaisuja Mölymäelle ja Väinölänniemelle. Lue lisää.

Puupöydällä on kirjakasa, jonka päällä on avoin kirja, paperikyltti, jossa lukee Koulutus on valtaa!, sekä kirjanmerkki, jossa lukee Savonia Kirjakantti.

30/10

2026

Icon stop
Savonia ja Kirjakantti kutsuvat metsään 7.-15.11.2026

Festivaaliviikolla on tiedossa monenlaista ohjelmaa niin Savonian järjestämänä kuin Savonian tiloissa. Tervetuloa mukaan! Lue lisää.

Savonia lukuina 1.
Savonia lukuina 2.
Savonia lukuina 3.
Savonia lukuina 4.
Savonia lukuina 5.