Hyppy tuntemattomaan – Karoliinan tarina

Kun valmistuin ylioppilaaksi, minulla ei oikein ollut hajua siitä, mitä tekisin seuraavaksi. Ensimmäisellä kerralla koulujen ovet eivät minulle auenneet, minkä ansiosta sain viettää välivuoden ja miettiä vaihtoehtojani. Loppujen lopuksi päätin hakea vuonna 2015 restonomin koulutusohjelmaan. Olen aina ollut sosiaalinen ja ihmisten kanssa mielellään työskentelevä tyyppi, ja matkailu sekä maailman näkeminen ovat kiinnostaneet minua aina. Tältä pohjalta restonomin tutkinto kuulosti juuri passelilta minulle! Vuoden 2015 syksyllä alkoivatkin opiskelut Kuopiossa ja samalla muutin uuteen kaupunkiin, josta en tuntenut yhtäkään ihmistä.

Täytyy myöntää, että minulla meni hetki tottua ammattikorkeakoulun tapoihin opiskelun ja oppimisen suhteen. Mutta sain kyllä ajatuksesta kiinni, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ammattikorkeakoulu oli minulle juuri passeli! Olen enemmän käytännön kautta oppiva ihminen, ja restonomin ammattikorkeakoulututkinto tukee mielestäni juuri sitä oppimistapaa.

Myönnettäköön myös, että olen ollut monesti turhautunut ja stressaantunut koulutöiden takia, mutta kukapa opiskelija ei olisi? Kuitenkin kaikesta stressaamisesta ja hermojen menettämisestä huolimatta päällimmäisenä minulla on kouluajastani hyviä muistoja.

Antoisat neljä vuotta

Lähdin Kuopioon opiskelemaan ilman, että tiesin koko kaupungista mitään ja tuntematta ketään. Heti ensimmäisillä viikoilla pääsin kuitenkin tutustumaan mitä mahtavimpiin ihmisiin. Normaalin koulunkäynnin lisäksi toimin toisena opiskelijavuotenani tuutorina, minkä kautta taas pääsin tekemään kivoja juttuja mahtavassa tuutoriporukassa. Toisen vuoden kevään vietin vaihto-oppilaana Irlannissa, mikä oli ehdottomasti koko kouluaikani kohokohta. Opiskelu ulkomailla lisäsi haluani kenties tulevaisuudessakin suunnata ulkomaille töihin tai kansainvälisiin tehtäviin. Vaihtoni ansiota minulla on nyt ystäviä ympäri maailmaa ja pidän heihin edelleen yhteyttä.

Karoliina Salminen

Kun viimein minullakin koitti työharjoittelujen aika, olin suoraan sanottuna pitkään hukassa mitä haluaisin tehdä. Pitkän mietinnän ja etsimisen jälkeen päädyin harjoitteluun markkinoinnin pariin, ja se oli ehdottomasti paras mahdollinen valinta! Sain kuuden kuukauden ajan opetella markkinointia ihan sen alkutekijöistä lähtien. Pääsin työskentelemään huipputiimin kanssa ja suunnittelemaan sekä avustamaan toteutuksissa aina somemarkkinoinnista videokuvausten avustamiseen asti. Oma harjoitteluni opetti minulle suunnattoman paljon markkinoinnista, mistä uskon olevan varmasti hyötyä tulevaisuudessa.

Kuinkas sitten kävikään?

Mitäs sen jälkeen, kun on neljä vuotta vierähtänyt huolettomana opiskelijana? Jos aivan rehellisiä ollaan, niin en ole vieläkään varma. Mutta toisaalta ei minun vielä tarvitsekaan olla, juurihan minä vasta selvisin tästä koulu-urakasta, ja tästä saavutuksesta olen erittäin ylpeä!

Itselleni on usein iskenyt hätä, koska kaikilla muilla on selkeä suunta ja idea mitä tehdä restonomikoulutuksen jälkeen. Itse olen pitkän aikaa jo tiennyt, että esimerkiksi hotelli- tai ravintola-ala eivät todennäköisesti ole minua varten. Miksi ihmeessä sinä sitten olet kouluttautunut restonomiksi, jos nämä eivät kiinnosta? Sehän se juttu mielestäni onkin, ettei tarvitse välttämättä olla intohimoinen kokki tai omistaa elämäänsä matkailun parissa työskentelylle (ei sillä, että näissä ammateissa olisi mitään huonoa, päinvastoin!). Mielestäni restonomin koulutus valmentaa laajaan skaalaan työtehtäviä, jotka eivät rajoitu vain näihin kahteen alaan. Minulle tämä koulutus on vahvistanut sen, että haluan ehdottomasti työskennellä jollain tavalla ihmisten, asiakkaiden parissa. Ja restonomin koulutus antaa mielestäni loistavat eväät myös siihen. Koenkin, että tulevaisuudessa minulla on yhä enemmän itsevarmuutta ja tietotaitoa työskennellä erilaisten myynti- ja asiakaspalvelutehtävien parissa, ja tämä ehdottomasti on myös koulutukseni ansiota.

Vinkkinä tuleville opiskelijoille kertoisin seuraavaa; mene kaikkeen mahdolliseen mukaan, äläkä huolehdi liikaa tulevasta vaan nauti! Ota kaikki irti opiskeluajasta sekä opiskelun ja uuden oppimisen että uusien elämysten ja kokemusten hankkimisen kannalta. Koulu on sinua, ja vain sinua itseäsi varten, joten muokkaa siitä juuri sinun näköisesi kokonaisuus!


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutuksiin!