Uusiutuvaa energiaa ja kiertotaloutta – Roosa opiskelee energiatekniikkaa Varkaudessa

Energiatekniikan insinööriopiskelija Roosalla on ollut alusta asti hyvä fiilis, kun hän lähihoitajakoulutuksen jälkeen lähti opiskelemaan energiatekniikkaa Varkauden kampukselle. Pienestä pitäen Roosalla oli haaveena insinöörin koulutus, mutta nuorempana mietitytti, riittääkö osaaminen tekniselle alalle. Etenkin matemaattiset aineet mietityttivät.

Alussa opiskelu vaatikin paljon työtä, mutta nyt opintojen edetessä on päässyt hyvin mukaan myös matematiikan, fysiikan ja muiden matemaattisten aineiden maailmaan. Roosa on tällä hetkellä ainoa nainen ryhmässä, mutta uusia naisopiskelijoita tulee energiatekniikan koulutukseen koko ajan lisää.

Yhteishenki ja yritysyhteistyö

Parasta opinnoissa on ollut Varkauden kampuksen yhteishenki.

– Opettajat ja opiskelijat puhaltavat yhteen hiileen kampuksella. On ollut hämmästyttävää huomata, miten hyvin ihmiset tuntevat toisensa, ja porukka toimii hyvin yhteen.

Alueen yritykset ovat olleet vahvasti mukana opinnoissa. Yritysten edustajat ovat käyneet luennoimassa kampuksella, ja toisaalta opiskelijat ovat vierailleet yrityksissä.

– On ollut tosi opettavaista ja innostavaa, kun yrityksen edustaja kertoo aiheista, joiden parissa hän tekee töitä. Niiden kautta on päässyt tosi hyvin kiinni moniin asioihin, joiden parissa tulemme tekemään töitä, kun valmistumme.

Uusiutuvaa energiaa ja kiertotaloutta

Roosa on päässyt tekemään töitä myös kampusalueen energiatutkimuskeskuksessa. Se on ollut hyvä lisä opintoihin, ja Roosa tekee mm. opinnäytetyötään tutkimuskeskuksen Bitum-hankkeessa.

– Asioita ymmärtää paljon paremmin, kun pääsee näkemään, miten ne toimivat käytännössä. Tähän tutkimuskeskus tarjoaa tosi hyvät puitteet.

Varkaus alueena on tukenut hyvin Roosan opintoja.

– Asun Joroisissa, josta on helppo tulla Varkauteen. Täällä on paljon energia-alan yrityksiä, joten tämä on erittäin hyvä paikka opiskella. Uskon myös, että alueelta löytyy töitä valmistumisen jälkeen. Tavoitteenani on päästä työskentelemään uusiutuvan energian ja kiertotalouden parissa.


Kiinnostuitko alasta? Tutustu koulutuksiin!