Kategoria: YAMK opiskelijatarinat

Käsiä päällekkäin.

”Kurssien suorittaminen antoi suurta iloa itsensä haastamisen ja uuden oppimisen kautta” – Viivi aloitti liiketalouden YAMK-opinnot avoimessa AMK:ssa

Olen Viivi, 36-vuotias liiketoiminnan kehittämisen tutkinto-opiskelija. YAMK-tutkinto-opintoihin päädyin avoimen väylän kautta. Ensimmäisenä koronavuotena työpaikallani oli monen muun yrityksen tavoin yt-neuvottelut, joiden tuloksena lähes koko yrityksen henkilöstö lomautettiin kolmeksi kuukaudeksi. Alun järkytyksen jälkeen päätin käyttää vapaat kuukaudet hyväksi ja koska kotipihaa pidemmälle ei juurikaan asiaa ollut, niin aloin tutkia netistä mahdollisuuksia opiskella jotain uutta. Useamman vuoden

”Opiskelu on helppo sovittaa töiden ohelle” – Hanna-Mari opiskelee tradenomin YAMK-tutkintoa

Olen Hanna-Mari, muutama vuosi sitten töiden perässä pääkaupunkiseudulle muuttanut savolainen. ”Junantuoma” tapaus siis, kuten meitä pohjoisemman Suomen kasvatteja täällä tituleerataan. Työskentelen controllerina ja olen aiemmalta koulutukseltani taloushallinnon tradenomi. Opiskelin kyseisen tutkinnon Savoniassa, ja todistuksen saatuani tunnustan jääneeni hieman kaipaamaan oppilaitoksen lämminhenkistä ja innostavaa ilmapiiriä. Itseni kehittäminen ja uuden oppiminen on ollut minulle aina sydämenasia, ja
Viikkokalenteri auki pöydällä.

Uusi työ asiakkuusvastaavana – Marikan tarina

Olen työskennellyt ravintola-alalla koko työurani ajan, eli reilut kymmenen vuotta. Viimeiset neljä vuotta olen toiminut ravintolan vuoropäällikkönä Kylpylähotelli Kunnonpaikassa. Olen valmistunut Restonomi AMK -koulutuksesta vuonna 2015. Asun Siilinjärvellä aviomieheni sekä kahden lapsemme kanssa. Nyt opiskelen Restonomi YAMK -koulutuksessa wellness-palveluliiketoiminnan johtamista. Opinnot aloitin syksyllä 2020. Kiinnostuin YAMK-koulutuksesta erityisesti siksi, koska halusin kehittää johtamisosaamistani. Työurallani olen huomannut,
Viikkokalenteri auki pöydällä.

Ideanikkari vahvisti hankeosaamista

Elina Hirvonen (32) sanoo olevansa kova ideoimaan ja kehittämään. Tähän voisi hyvin vielä lisätä opinhaluinen. Elinalla on agrologin (AMK) ja medianomin (AMK) tutkinnot sekä graafisen suunnittelun erikoisammattitutkinto. Mutta sitten tuli olo, että ylempi ammattikorkeakoulututkinto olisi mukava suorittaa. – Lähdin hakemaan pätevyyttä edetä uralla, vahvistamaan omaa osaamistani ja verkostoitumaan. Verkostoni ovat kasvaneet jokaisessa koulutuksessa, jonka olen
Auringon säteet siilautuvat puiden oksien välistä.

Eveliinan tarina – Uuden työn kautta uusiin unelmiin

Valmistuin kesällä 2015 matkailun restonomiksi Savonia-ammattikorkeakoulusta. Jäin työskentelemään tuttuun kaupan alan työpaikkaani, jossa olin jo vuosikymmenen työskennellyt. Nuorimmaisen lapseni synnyttyä vuonna 2016 päätin, että nyt on aika lähteä kokeilemaan omaa alaani ja päädyin työskentelemään matkailu- sekä ravitsemisalalle. Valmistumisesta lähtien minulla jatkui yhteydenpito Savonian liiketalouden lehtoriin, joka uskoi minuun sekä kannusti tavoittelemaan unelmiani matkan varrella. Hän
Viikkokalenteri auki pöydällä.

Maijun tarina – Rakkaudesta opiskeluun

Ikuinen tiedonnälkä! Se olisi ehkä paras lause kuvaamaan minua. Olen aina rakastanut opiskelua ja jo ammattikorkeakoulusta valmistumiseni jälkeen olin varma, että opiskelut ei ole vielä opiskeltu. Olen monesti tutkinut ja katsellut eri koulujen sivuja ja vertaillut opintokokonaisuuksia keskenään. Aiemmin sieltä ei kuitenkaan ole vielä iskenyt silmääni mitään mieleistä. Kunnes kevättalvella 2020 huomasin Savonian sivuilla Wellness-liiketoimintajohtamisen
Älypuhelin kädessä.

Liisan tarina – Matkalla hyvinvoinnin lähettilääksi

Olin jo pidempään suunnitellut kouluttautuvani eteenpäin ylemmässä ammattikorkeakoulussa. Yhteishaun aikaan en vielä tiennyt, minne haluaisin opiskelemaan ja päädyin tutkimaan YAMK-hakuvaihtoehtoja. Savonian Wellness-palveluliiketoiminnan johtamisen opinnot tulivat eteeni kuin tilauksesta. Olin parin vuoden ajan haaveillut opiskelevani hyvinvoinnin lähettilääksi ja Wellness-koulutus mahdollisti tämän haaveen. Hain opiskelemaan ja jännitin kovasti, pääsenkö opiskelijaksi. Tuntuikin hienolta aloittaa syksyllä 2020 opinnot Suomen
Aurinkoinen havumetsä.

Tanjan tarina – Monen käänteen kautta mualiman napaan

Opiskelen Savoniassa uudessa Wellness-palveluliiketoiminnan johtamisen YAMK-tutkinto-ohjelmassa. Restonomiksi valmistumisen jälkeen muutama vuosi vierähti uran ja vapaa-ajan matkustelun viedessä ympäri maailmaa, moniin eri kulttuureihin ja työtehtäviin ravintola- ja matkailualan parissa. Uudet, erilaiset tehtävät ovat vieneet uralla eteenpäin ja laajentaneet osaamista, mutta mielen perukoilla kyti pitkään ajatus jatko-opinnoista. Tutustuessani tutkinto-ohjelman kuvaukseen ja rakenteeseen, tuntui se heti sopivalta seuraavalta

Tiinan tarina – Ilon kautta restomin YAMK-opintoihin

Olen työskennellyt saman työnantajan palveluksessa valmistuttuani Savoniasta vuonna 2005 AMK-restonomiksi. Toimin kylpylän palvelupäällikkönä ja nautin työssäni erityisesti asiakaskohtaamisista sekä monipuolisista työtehtävistä. Työni on tarjonnut mahdollisuuksia kehittää sekä haastaa itseäni ja koen, että vuodet ovat opettaneet paljon. Työnantajani kannustamana suoritin työn ohella johtamisen erikoisammattitutkinnon vuosina 2015–2017. Olin pohtinut YAMK-opintoja luontevana jatkona opinnoille sekä työelämässä kehittymiselle jo
Tietokone, muistikirja ja kahvikuppi pöydällä.

Mikko Pirinen, InnoTech-liiketoiminnan YAMK-opiskelija

Kakskytä vuotta sitten touhustelin ”Tekussa” rakennusinsinöörin tutkinnon. 15 vuotta vierähti tehdessä siltoja ympäri Suomea. Viime kesänä eräs opiskelukaveri laittoi huumorilla viestiä, että Savoniassa alkaa mielenkiintoinen YAMK-jatkokoulutus ja heitti, että eiköhän lähdetä kaikki takaisin opiskelemaan. InnoTech-liiketoiminta kuulosti koulutuksena mun jutulle, ja ennakkotehtävien ja hakemuksen rustailu sai alkaa! Opinnot ovat todella nykyaikaisesti toteutettuja. Opiskelu ei ole aikaan