Kolmen vuoden välein järjestettävä gerontologian alan kotimainen ja monitieteinen kongressi pidettiin Tampereella 8-10.2.2023.

Gerontologia 2023 -kongressi kokoaa yhteen ihmisen vanhenemisesta kiinnostuneet asiantuntijat ja tutkijat keskustelemaan ja jakamaan uusinta tutkimustietoa. Tässä blogissa koostetaan yhteen ajatuksia päivien annista ja siitä, mitä vanheneminen on suomalaisessa yhteiskunnassa 2000-luvulla. Tarkastelemme vain pientä osaa valtavasta ja mielenkiintoisesta tarjonnasta, johon voit tutustua vielä jälkikäteen kongressin nettisivuilla: https://events.tuni.fi/gerontologia2023/ Kannattaa lukea myös kongressin suojelijan, arkkiatri Risto Pelkosen tervehdys.

Vanheneminen on elämänmittainen prosessi. Professori Tom Kirwood Solving kuvasi luennossaan biologista vanhenemista, joka on edelleen jollakin tavoin meille mysteeri. Kaikki ihmisen vanhenemiseen liittyvät biologiset mekanismit ja niihin liittyvä geneettinen säätely ei ole vielä tiedossamme. Esimerkiksi vanhenemista säätelevässä geneettisessä taustassa tiedetään olevan useita geenejä, jotka vaikuttavat vanhenemisprosessiin. Joidenkin lajien tai populaatioiden pitkäikäisyyden taustalla on mutaatio. Mutaatiot vaikuttavat siihen, mikä laji kuolee nopeasti ja mikä hitaasti. Edelleen ikääntymisen tutkimuksessa havaitaan, että ”low society” -ryhmillä on matalampi odotettavissa oleva elinajan- ja terveen elinajanodote. Aineenvaihdunnalla on havaittu olevan myös vaikutusta elinajanodotteeseen. Tutkimuksen haasteena on ihmisen vanhenemisen kompleksisuus. Eettisesti kestävää tutkimusta tarvitaan edelleen vanhenemisen mysteerin selvittämiseen.

Ikääntyminen on megatrendi, kuvasi Anu Siren ikääntymisen tulevaisuus -luennossaan. Väestössä tarkastellessa se tarkoittaa, että väestössä on enemmän ikääntyneitä ihmisiä kuin nuoria. Tämä näkyy muun muassa ikäpyramidin muutoksena, jossa voidaan havaita eri ikäluokkien kokojen olevan entistä tasakokoisempia. Teppo Kröger muistutti omassa puheenvuorossaan, että ns. suurten ikäluokkien jälkeen väestöpyramidimme muotoutuu taas hieman toisenlaiseksi. Siren jatkoi, että suurin ikäpyramidin muotoa muovaava tekijä on elinajan pidentyminen, joka muotoilee pyramidin yläpäätä vahvasti, vaikka samalla syntyvyys on laskenut. Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat muodostavat ns. jenkkakahvat ikäpyramidiin. Yhä useampi suomalainen elää yli 100-vuotiaaksi. Nyt peruskoulussa olevista lapsista 50 % ennustetaan elävän yli 100-vuotiaiksi, kun vastaavasti heidän vanhemmistaan noin 15–20 % ja isovanhemmista noin 5 % ennustetaan elävän yli 100-vuotiaiksi. Nyky-yhteiskunta on suunniteltu lyhyemmän eliniän mukaan, minkä vuoksi se ei pysty vastaamaan väestön vanhenemisen kysymyksiin, joita meillä ilmenee nyt. Yhteiskunnan rakenteet eivät pysy ikääntymisen tahdissa. Yhteiskunnassa tulee kaiken muuttua, jotta yhteiskunta pystyy toimimaan.

Aika jäsentää yhteiskunnan muutosta. Kulttuuriset käsitteet, roolit, normit ja asenteet vaikuttavat yhteiskunnan rakenteisiin ja säädöksiin, näistä esimerkkinä on ajokorttiin liittyvä lainsäädäntö. Nyt kun entistä enemmän on iäkkäitä ihmisiä, tämä nopeuttaa yhteiskunnassa tapahtuvaa muutosta. Aikaan liittyvät muutokset konkretisoituvat sukupolvien välisessä muutoksessa. Esimerkiksi kuntoliikuntaa harrastavien määrissä on tapahtunut muutosta eri ikäkohorttien välisessä vertailussa. Nykyään on sosiaalisesti suotavampaa harrastaa muutakin liikuntaa kuin hyötyliikuntaa. Siren muistutti, että 70 vuoden ikä on uusi 50. Ovatko sukupolvet erilaisia vai tekeekö niiden aikaan kiinnittyminen erilaisuutta eri sukupolvien välille? Tätä pohti Anu Siren luennossaan. Lisäksi ikä jäsentää muutosta. Onko iällä välillä, vai sillä millaisiksi me itsemme tunnemme? Pitkässä elämässä kokemukset ja haavoittuvuus kasaantuvat, ja se johtaa lopulta prosessina kuolemaan. Onko edelleen niin, että iällä on kielteinen asema yhteiskunnassamme, koska vanhenemien myötä menetämme terveyttä ja toimintakykyä? Ikätarkastelussa muutokset ennen keski-ikää nähdään kasvuna ja sen jälkeen menetyksenä. Voiko muutos olla positiivista? Elämän pidetessä aukeaa uusia kehitystehtäviä, prioriteetteja, jotka ovat arvokkaita. Menetykset toimintakyvyssä haastavat sopeutumaan muutoksiin ja arvostamaan sitä aikaa, mitä meillä on jäljellä.

Mitä on onnistunut ja toimintakykyinen vanheneminen? Annele Urtamo kertoi oman tutkimuksena perusteella keski-iässä havaittujen tekijöiden, kuten terveyden arvostuksen, hyvän itsearvioidun terveyden sekä vähäisten sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien riskitekijöiden olevan yhteydessä onnistuneeseen vanhenemiseen ja ennustavan onnistunutta ikääntymistä. Merja Rantakokko totesi omassa esityksessään, että tavoitteiden ja toiminnan kohtaamattomuus haastaa iäkkäitä. Tätä ilmiötä selittää osittain heikentynyt toimintakyky. Kristiina Tiainen muistutti aktiivisuuden ja itsearvioidun terveyden välisestä yhteydestä: mitä parempi tutkimukseen osallistuneiden iäkkäiden henkilöiden itsearvioitu terveys oli, sen aktiivisempia he olivat. Linda Enroth kuvasi omassa esityksessään nopeaa pitkäikäisyyden kasvun yleistymistä. Odotettavissa olevat elinvuodet ovat tutkimuksen mukaan yhteydessä vahvasti toimintakykyyn, mutta myös sairaudet kuten nivelrikko, sydänsairaudet ja muistisairaus liittyvät pidentyneisiin elinvuosiin. Johanna Eronen kertoi terveyden lukutaidosta ja esitti kysymyksen, suojaako hyvä terveyden lukutaito syrjäytymiseltä vai onko heikko terveyden lukutaito merkki siitä, että ihminen on syrjäytynyt? Koulutustaustalla on todettu olevan eroa moniin asioihin, esimerkiksi elinajanodotteeseen ja sairastuvuuteen, mutta korkeammin koulutetuilla on myös parempi terveyden lukutaito. Heikko terveyden lukutaito liittyy muun muassa ihmisen terveyskäyttäytymiseen, lääkkeiden annosteluohjeiden noudattamiseen ja oikeiden palveluiden löytämiseen oikea-aikaisesti. Ihmisten terveyden lukutaitoon terveydenhuoltoalan nykyisten ja tulevien ammattilaisten tulisi kiinnittää huomiota syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Mutta myös järjestöillä on merkittävä rooli vaikuttaa jäsenistönsä kautta.

Jari Pirhonen tarkasteli pappien haastattelujen kautta vaikeasti muistisairaan ympärivuorokautisessa hoivassa asuvan ikääntyvän ihmisen toimijuutta. Vaikka muiden ihmisten näkökulmasta vaikeasti muistisairaan toimijuus oli erittäin vähäistä, haastatellut papit kertoivat useista tilanteista, joissa muistisairas ihminen saattoi osoittaa toimijuuttaan. Esimerkiksi hartaustilaisuudessa puhumaton ikääntynyt ihminen alkoi laulamaan tai ehtoollisella hän osasi toimia, niin kuin ennenkin. Myös vaikeasti muistisairaalle ihmiselle pitää antaa mahdollisuus aktiiviselle toimijuudelle. Riku Laakkonen muistutti, että muistisairaan ihmisen toimijuutta voi tukea terveen ihmisen näkökulmasta hyvin pienellä asialla: pyytämällä häneltä allekirjoitusta. ”Minä en ole vuosiin allekirjoittanut mitään”, totesi eräs Laakkosen taiteelliseen kohtaamiseen liittyvään tutkimukseen osallistunut muistisairautta sairastava ihminen. Katarina Blomqvist tutkii dokumentaarista haastattelua, jossa ihmiselle annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi rauhassa. Haastattelu näyttäytyy kysymysten ja vastausten vuorotteluna, jossa haastattelija poimii haastateltavan hallussa olevaa tietoa. Elämän eri tapahtumat saavat erilaisia sävyjä, kun haastattelu etenee, sillä jokin pieni asia haastattelun alussa saattaakin haastattelun jossakin toisessa vaiheessa olla yksi elämän mullistava tekijä. Päivi Eskola oli haastatellut pariskuntia, joista toisella puolisolla on todettu muistisairaus. Muistisairaat ihmiset jätetään usein tutkimusten ulkopuolelle, vaikka riippuen sairauden vaiheesta he kykenevät ilmaisemaan omia näkemyksiään ja mielipiteitään. Pitää vain kehittää erilaisia tapoja, joiden avulla myös muistisairautta sairastavat ihmiset voivat osallistua heitä koskeviin tutkimuksiin sairauden rajoitteista huolimatta. Katja Hautsalon tutkimukseen osallistuvat olivat vielä työikäisiä. Hän pohtikin esityksessään työikäisenä muistisairauteen sairastuvan ihmisen toimijuutta edistäviä ja estäviä tekijöitä sairauden alkuvaiheessa. Myönteiset tekijät liittyivät sairastuneeseen itseensä, kuten hänen omiin ominaisuuksiinsa ja arvoihin. Estävistä tekijöistä merkityksellisin oli muistisairaus, koska sen etenemistä ei voi ennakoida. Hän muistuttaa, että kun tunnistetaan myönteiset tekijät ja vähennetään tekijöitä, jotka kuormittavat sairastunutta, voidaan tukea muistisairauteen sairastuneen toimijuutta hänen elämäntilanteessaan.

Teppo Krögeriä haastatellaan usein, kun tarvitaan asiantuntijaa pohtimaan Suomen hoivapalvelujen tilaa, tai kun puhutaan hoivaköyhyydestä. Hän muistutti, että vaikka väestömme vanhenee ja suurin osa elää itsenäistä elämää yhä pidempään kotonaan, tarvitaan oikea-aikaisia hoivapalveluita, joita kaikkia on vähennetty, myös kotihoidosta. Kaikenlaiseen palveluköyhyyteen viittasi Ilkka Pietilä, kun hän tarkasteli haja-asutusseuduilla asuvien ikääntyvien ihmisten mahdollisuutta saavuttaa peruspalveluita, kuten kauppa, apteekki ja pankki, terveydenhuoltopalveluita ja erilaisia harrastuksia. Joukkoliikenne perustuu koulukyyteihin, eikä kaikilla ole ajokorttia tai omalla paikkakunnalla asiointibusseja. Palveluihin pääsyssä korostui vanha kunnon naapuriapu.

Gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantanen muistutti, että pitkäikäisyys muuttaa sekä vanhenemista että vanhuuden tutkimusta siten, että merkittävät elämänvaiheteoriat pitäisi arvioida uudelleen. Mikä on ”normaalia” 80-vuotiaille? Rantanen tarkastelee esimerkiksi 65–75-vuotiaita myöhäiskeski-ikäisinä. Gerontologian haasteiksi hän luetteli iäkkäiden ihmisten tavoitteiden, kykyjen ja aktiivisuuden huomiotta jättämisen ja heidän panoksensa alikäytön, ikäkausien ja vanhuuden jäykistyneet käsitykset, ikäsyrjinnän ja institutionaalisen viiveen sekä väestön vanhenemisen pitämisen taloudellisena uhkana. Olisi panostettava sellaisiin yhteiskunnallisiin toimenpiteisiin, joiden pyrkimyksenä on edistää ihmisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia osallisuuteen ja aktiivisuuteen iästä riippumatta.

Gerontologian pitkän linjan tutkija emeritaprofessori Marja Jylhä muisteli kollegaansa Eino Heikkistä, joka menehtyi viime vuonna joulun aikaa. Heikkinen oli Suomen ensimmäinen gerontologian professori ja meidän molempien oppi-isä. Heikkinen kehitti gerontologiaa sekä oppiaineena että tieteenalana. Hänen kädenjälkiään ovat esimerkiksi gerontologia ja kansanterveys -oppiaineen opiskelumahdollisuus Jyväskylän yliopistossa, ikääntyvien yliopistotoiminta Suomessa ja Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry, joka julkaisee Gerontologia-lehteä, ainoaa suomenkielistä gerontologista tieteellistä julkaisua. Professori Heikkisen ansiot gerontologian tutkijana ja asiantuntijana tunnustetiin monina kansallisina ja kansainvälisinä palkintoina.

Gerontologia 2023 -kongressi antoi hyvän läpileikkauksen niistä keskeisisät teemoista, joita tutkitaan ja joita tulisi kehittää Suomessa. Paljon hyvää työtä on tehty edistettäessä iäkkäiden ihmisten hyvä ja laadukkaan elämää. Yhteiskunnallisista haasteista huolimatta työtä jatketaan!

Kirjoittajat:
Marja Äijö, TtT gerontologian ja kuntoutuksen yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulu
Päivi Eskola TtM, gerontologian yliopistonopettaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto