Nykyisyysselittäjä Petri Rajaniemi on huolissaan opiskelijoiden keskuudessa yleistyneestä kalsarikänniformaatista. Se tarkoittaa sitä, että ollaan yksin kotona verkkareissa ja samalla ollaan olevinaan jossain, missä ei olla.

– Webinaarien järjestämisen normiksi on muotoutunut malli, joka saa aikaan ulkopuolisuuden tunteen. Webinaariin voidaan suhtautua samalla tavalla kuin podcastin kuuntelemiseen ja puuhailla samaan aikaan jotain muuta, Savonialla viime syksynä puhunut Rajaniemi sanoo. 

Webinaarien lisäksi opiskelijoiden keskittymiskykyä syö moni muu asia. Muualta omaksutun mukaisesti enää ei välttämättä suostuta siihen, että asioiden omaksumiselle pitää antaa aikaa ja herkeämätöntä huomiota. 

Oppiminen ei määritä enää tulevaisuutta? 

Rajaniemen mukaan opintojen mielekkyys syntyy siitä, kun opiskelija tuntee, että hän oppii uutta ja sitä myöten osaa jotakin, millä on jotain väliä. 

– Olemme eläneet pitkään kulttuurissa, missä nuoret ovat olleet kiinnostuneita oppimisesta ja kehittymisestä. Nyt olemme siirtymässä maailmaan, jossa oppimisen itseisarvo sekä kiinnostavuus ja tiedosta koituva hyöty omaan tulevaisuuteen muuttuvat epämääräisiksi. Saatetaan kokea, että oppiminen ei ole enää selkeästi yhteydessä siihen, miten opiskelijalle tulevaisuudessa käy. 

Rajaniemi on huolissaan opiskelijoiden passiivisuudesta, joka syntyy ajatuksesta, että ”mitä väliä”. Hänen mukaansa enää ei nähdä sitä relevanssia, mikä opetettavalla asialla on oman tulevaisuuden suhteen.

– Opintoja suoritetaan vain, jotta koulu saadaan päätökseen. Ei siksi, että se antaisi työssä tai elämässä tarvittavia tärkeitä taitoja. 

Se, etteivät oppija ja opetettavan asian sisältö kohtaa optimaalisella tavalla, ei ole Rajaniemen mukaan pelkästään sisällön vika. Hyvin paljon vikaa on myös siinä, ettei opiskelija näe opetuksen relevanssia oman tulevaisuutensa kannalta.

– Eikä relevanssia pysty näkemään, jos ei pysty näkemään itseään osana isompaa kuvaa.

Nykyään myös työuraan suhtaudutaan eri tavalla kuin ennen; ei etsitä enää oman ammatillisen kehityksen ja oppimisen kaarta vaan jo lähtöajatus on se, että tehdään hetki jotain ja sitten kokeillaan jotain muuta. 

Lähiopetuksen vahvuutena vuorovaikutus 

Rajaniemen mukaan suurin opiskelumotivaatioon vaikuttava tekijä on opettajan kiinnostuneisuus tai parhaimmillaan innostus opetettavaa asiaa kohtaan. Jos opettaja opettaa opettamisen pakosta, se välittyy opiskelijoille heti.

– Nuorille tulisi opettaa ensimmäisenä se, miksi aihe on kiinnostava ja merkityksellinen opiskelijan itsensä ja maailman kannalta. On myös eri logiikka sille, mikä on etänä kiinnostavaa ja mikä livenä. Leipäpapin saarnaa ei kuunnella, jos siitä puuttuu usko omaan aiheeseen.

Liveopetuksessa parhaimmillaan oleellista ovat vuorovaikutus ja yhteinen tunnekokemus. Etäällä olevat kuulevat kyllä samalla tapaa kuin läsnäolijat, mutta heille ei välity tilanteeseen liittyvä tunneilmapiiri, kuten innostuneisuus käsillä olevaan aiheeseen liittyen. Etäopiskelija seuraa opetusta ikään kuin lasin takaa. 

-Jos halutaan, että liveosallistuminen on runsaampaa, etäosallistumisen kokemus pitää olla merkittävästi vajaa verrattuna liveosallistumiseen. Jos haluamme saada opiskelijat kotisohvilta kampuksille, siellä tulee olla ne samat hyvät puolet kuin kotonakin ja jotain vieläkin enemmän, Rajaniemi toteaa.

Hänen mukaansa vahingollisinta on, jos opetuksen järjestäminen lukkiutuu vanhoihin muotoihin.

– Työelämässä on jo osin uskallettu kyseenalaistaa se, miltä työpaikka voi näyttää ja tuntua. ”Mitä” ja ”miten” ovat opetuksen kiinnostavuuden kannalta lähes yhtä tärkeitä kysymyksiä. 

Kirjoittaja:

Maiju Korhonen, tki-viestintäasiantuntija, Savonia-ammattikorkeakoulu
Kuva: Petri Rajaniemi